lauantai 24. lokakuuta 2009

Kyaa~0.2

Ei Härregyd, kun miun koulukuva näyttää pelottavammalta kuin Venäjän pimeä puoli O.o!
huhhuh...

Kun oli tekemisen puutetta, katselin kirjastohuoneemme historia-osastoa (Suurin osa on historiankirjoja, jee~!), mutta päädyin ottamaan Spectrumin-tietosanakirja sarjan osan 11. (Niitä on meillä 16...ha!)Siinä oli jännä juttu nimeltä skandinavismi. Ai että mikä?:
:::
Varsinainen skandinavismi oli hajanainen liike, jolla 1800-luvun puolivälissä oli muutman vuosikymmenen ajan kannattajia Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa, ajoittain myös Suomessa. Liikkeen tarkoituksena oli lähentää Skandinavian maita toisiinsa sivistyksellisesti ja poliittisesti, ja sen lopullisena tavoitteena oli yhteisen kuninkaan alainen valtioliitto. Varsinkin Ruotsissa kannatettiin myös Suomen vetämistä mukaan liittoon.
:::
Tästähän voisi saada hyvän fanficin... Siisjosjaksaiskirjottaa*Kråhåm
Ja sitten tää juttu jatkuisi vielä, mutta kun en jaksa ny kirjottaa sitä tähän, kai se gooklettamalla löytynynää...
jos siis joku tahtoo ettiä sehen...

lauantai 17. lokakuuta 2009

Kyaa~

Nonnii! Nyt me perustetaan meiän kouluun anime/manga/Japani-kerho!!
Nyt pitää vaan kuuluttaa siitä^^
::::::::::::
Luovaa sekoilemista...
Minä, Tomo, Haru, Kucchan ja Kata liikuntäpäivänä:

Korista Axis Powers: Hetalia -tyyliin!

:::
Hyvyyden akseli, eli POHJOISMAAT:
Emi (minä): Sealand (ei tosin pohjoismaa O.o)
Haru: Ruotsi
Tomo: Suomi
VS.
Pahikset, eli ITÄ-BLOKKI:
Kucchan: Valko-venäjä
Kata: Venäjä
:::
Ensin oltiin me kolme vastaan ne kaksi, tosin Venäjä ja Valko-venäjä alkoivat valittaa epätasaisuudesta. Joten meistä yksi joutui vuorollaan juontajaksi. Ensin meni Suomi...

Suomi: ...Ja Sealand saa pallon ja kuljettaa sitä eteenpäin koria... VOI EI, Venäjä tulee ja yrittää estää, mut... SEALAND SAA KORIN!!! WhohooOOOoo! Ensimmäinen piste Pohjoimailleee! Jes!
Sealand: Yaaay!
Ja Pohjoismaat menivät johtoon 1-0! ...Ja Haru-Ruotsi antoi jättihalin...
Kata-Venäjä: Dammit!

Mutta sitten....
Tomo-Suomi: Ja Sealand sai taas pallon, mutta Venäjä tulee taas, Sealand on melkein ahdistettuna seinän viere...! MITÄ? Mitä kävi?
Emi-Sealand: Aaa...*pitelee käsillään oikeaa ohimoaan*

Kävi niin, että Kata-Venäjä tönäisi minua niin, että jäin hänen ja seinän väliin ja löin pääni...
Kata-Venäjä: Sattuko? Miten kävi?
Haru-Ruotsi: Emiiii~!
Kucchan_Valko-venäjä: Mitä tapahtu?
Tomo-Suomi: *Juontaa edelleen* Nyt näyttää siltä että Sealand on loukkaantunut, kävikö pahasti?
Emi-Sealand: Eii... kai... Jomottaa vaan päätä*ai*
Haru-Ruotsi: Siihen tuli jonkinlainen jälki... *Ottaa Emi-Sealandia käsikynkästä ja talluttaa pukuhuoneita kohti*

Pääsi käymään niin että siihen ohimooni tuli pieni punainen naarmun tapainen ja silmälasini vääntyivät. Tästä seurasi pieni tauko, jonka aikana Kata-Venäjä sai anteeksi, Tomo-Suomi lopetti viimeinkin sen juontamisen, kun käskettiin, Haru-Ruotsi tarjosi karkkia ja Kucchan_Valko-venäjä kuoali... Tosin heräsi eloon toiselle kierrokselle...

Loput tunnista pelattiin vähän rauhallisemmin.
Sitten Itä-blokki meni johtoon 1-2. Silloin:

Kaapo(opettaja): *Kucchan_Valko-venäjälle* Hei!! Heitä tänne!
Kucchan heitti.
Haru-Ruotsi yritti estää, mutta...
Kaapo teki korin!!

Tomo-Suomi: P***le Kaapo! Sä annoit pisteen Itä-Blokkilaisille! Epistä!
Nonnii -.- Opettajat ovat reiluja_piste com
Ja tästä alkoi Itä-Blokin voitto-putki, eikä edes auttanut Haru-Ruotsin yllätys-halihyökkäykset. Ahdistelua -.-!
Sitten oli minun vuoroni mennä kuuluttaan, sitten Haru-Ruotsin, ja taas Tomo-Suomen.
Itä-Blokki voitti 4-12, mutta me voitimme moraalisesti ja henkisesti! Ha!
Minä tein kaikki joukkueemme 4 koria! Ha! Oltais voitu saada se yksikin, jos Ruotsin mokoma ei olisi mokannut.
Tästä seurasi sellanen juttu että Tomo-Suomi alko uhkaileen Haru-Ruotsia ja mulkoilemaan tätä, koska ei heittänyt sitä palloa minulle, vaan yritti itse.
Haru-Ruotsi:*Menee Emi-Sealandin taakse* Emi, miks se mulkoilee mua...?
Emi-Sealand: Sä mokasit^^~<3 Noniin, Suomi, älä kiusaa enää Ruottia
Tomo-Suomi lähestyy uhkaavasti*
Emi-Sealand: Meep...
Tomo-Suomi: Eei... Sealand kansallis-sankari^^

Tälläinen oli liikuntapäivä^^ me saatin pelata korista viidesteen, ja hauskaa oli, huolimatta haaveristani^^
Ja Haru-Ruotsia odotti kastraatio by Tomo-Suomi...
Julmaa, Harulla on vain minut tukena...

lauantai 15. elokuuta 2009

Oki...

Noni... Nyt on rippikoulukin tultu käytyä... sain kortteja, rahaa 340 e, laukun ja... Blipposta ostetun Lavin otsapannan!! Heee... nyt vaan väsäämään sitten loppua cossauksesta ja sitä vasaraa >D...

Tulevia cosplay suunnitelmia, jotka AION tehdä!:
Lavi-D.Gray-Man
Rena Ryuuga-Higurashi no naku koroni
Lucy Snow-Hollow Fields
Miku Hatsune (Millainen hän oli Joker-musiikkivideossa^^)
Kiina-Axis Powers: Hetalia (Minulla on jo vokkipannu >D...)

Huhuh... Paljon tekemistä, mutta aion tehdä ne!!
Ja olen tätä nykyä myös Hetalia, D.Gray-man ja Vocaloid- friikki...

Animeconissa oli ihanaa väkeä, ja hauskaakin oli. Olin 1. päivän Edward Elricinä ja loput heiluin sellaisen ison punaisen keihään kanssa, Ren Tao-cossi meni pilalle, kun peruukin liima sanoi ittensä irti ;_;... Minulla oli sunnuntaina kyltti: "Hug me, or something will happen..." ja siinä oli söpön chibi-tytön kuva, joka piteli isoa veistä. Bonggasitko minut? Halattiin paljon ihmisiä ja olentoja ja olin siinä yhdessä jonossa (jossa huudettiin tulkaa mukaan, tulkaa mukaan) lauantaina. Lopulta ihmiset alko huutaan siinä joukon johtajalle Narutolle (!) että: "V***n Naruto!!" "Naruto kaivaa omaa hautaansa" "Me tapetaan sut!!", Kun ihmiset alkoivat väsymään puolentunnin jälkeen... Saatiin jonoon vain 85 hlö.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Njaah~

Iltapäivällä oli vielä aivan pilvistä ja ikävän tuntuista, nyt sitten paistaa aurinko...

Viikonloppuna mennään Suomenlinnaan^^ Siellä on joku 1700-luku juttu... Saan taas pukea sen 1700- luvun mekon (Ottaisiko sitä Edward Elric- takin mukaan, ihan huviksi >D).
Tomo_the_kitty kävi kattomassa Coraline ja toinen todellisuus elokuvan kaverinsa kanssa... Njuuh! Miäkin haluun nähdä see-e-en >-<. Se sano että se on paras länsimaisin elokuva, minkä on nähnyt vähään aikaan. Kannatti mainostaa^^

Olen rääkännyt rikkaruohoja (pääasiassa vuohenputkeja) sen verran, että on kasassa 50 euroa! Aion ostaa The Sims 3!! ...Jännää^^...
Olen keksinyt sarjakuva-ideoita(Tätä se kesä teettää). Yksi on nimeltään Waa; Cosplay Clan. Yläkoululaiset anime-, manga-, ja japani fanit sekoilevat yhdessä ja erikseen^^ Tulikohan liikaa Azumanga daiohmaisuutta tai School Rumblea... njääh... Mietitään sitä sitten... Kerron sitten juonen tarkemmin joskus ja hahmoesittelyjä (Kiinnostaisi tai ei sinua^^)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Möhö...

Waude... tästä se alkaa^^ Alotetaas näin ensin pienellä esittelyllä^^:


Ensinnäkin... tottelen nimeä Emi tai Emii-chan ja olen ollut olemassa jo 14 vuotta (Oho O.O). Pidän animesta, mangasta, piirtämisestä, tietokoneista, cosplaysta ja sensemmoisista epämääräisistä jutuista... Ja luonnettani voi kuvailla sanoin erikoinen, hauska, sarkastinen... ei voi paremmin sanoa...
Gih... Mitäs muuta -.- Parhaat kaverini ovat Tomo_the_kitty, Haru-chan, Kucchan ja Lyra...
Lempi mangat ja animet: Azumanga daioh, Shaman king, Yotsuba&, Fullmetal Alchemist Nyuu~<3 Ja muumit^^
JA (!) VIHAAN... NARUTOA!!!!! En tajua mitä jotkut näkee jossakin adhd häirikkö porkkanassa... -.- Silti, kestän vain ja ainoastaan Akatsukia siitä sarjasta, koska 3/4 kavereistani ovat akatsuki faneja... Muuten minulle on ihan sama mitä ninja-porkkanalle ja sen kavereille käy... anteeksi vain, mutta tämä on mielipiteeni, kaikki naruto-fanit...
Lempi värini on vihreä.
njäh...